Käräjäoikeus

Haastemies Joensuu

Päijät-Hämeen Käräjäoikeus


Tuomioistuinhallinto (Domstoladministrasjonen) on perustettu vuonna 2002. Viraston tehtävänä on huolehtia, että yhteiskunnan keskeiset vaatimukset ja odotukset tuomioistuimille otetaan huomioon, että tuomioistuinten riippumattomuus näkyy ja että tuomioistuinten asema yhteiskunnan tärkeimpänä konfliktinratkaisijana kehittyy. Virastolla on useita tehtäviä. Se palvelee tuomioistuimia sekä kehittää ja tarvittaessa ohjaa niiden toimintaa. Viraston toiminnalla on myös oikeuspoliittinen ulottuvuus. Tuomioistuinhallinto myös huolehtii tuomarinvalintalautakunnan ja tuomareiden valvontaelimen sihteeristöpalveluista. Myös korkein oikeus kuuluu tuomioistuinhallinnon piiriin, mutta sillä on yhtenä ylimmistä valtioelimistä erityisasema, kuten oma talousarviomomenttinsa.


Virastoa johtaa johtokunta, joka huolehtii siitä, että tuomioistuinten hallintoa hoidetaan asianmukaisesti. Norjan hallitus nimittää viraston johtokuntaan kolme yleisten tuomioistuinten tuomaria, maaoikeustuomarin, tuomioistuinten muun henkilöstön edustajan ja kaksi asianajajaa. Parlamentti nimeää kaksi jäsentä. Käytännössä tuomarijäsenet ovat edustaneet kolmea eri oikeusastetta.

Pohjois-Karjalan Ulosottovirasto


Viraston johtokunta nimittää viraston johtajan. Johtokunnan lakiin perustuva toimivalta on laaja. Käytännössä johtokunta osallistuu kuitenkin vain merkittävimpien päätösten tekoon. Esimerkiksi määrärahojen jaossa se vahvistaa määrärahat oikeusasteittain korkeinta oikeutta lukuun ottamatta, mutta johtaja päättää yksittäisten tuomioistuinten määrärahoista.

Verotoimisto Savonlinna


Tuomioistuinlaitoksen määrärahat ovat noin 2,4 miljardia Norjan kruunua eli noin 268 miljoonaa euroa. Siitä viraston osuus on noin 75 miljoonaa kruunua eli noin 8,2 miljoonaa euroa. Viraston kokonaishenkilöstömäärä on 90—95.

Jyväskylän Verotoimisto



Tanskassa yleisiä tuomioistuimia ovat korkein oikeus, kaksi ylioikeutta, 24 käräjäoikeutta sekä meri- ja kauppaoikeus. Tuomioistuinorganisaatioon kuuluvat lisäksi Färsaarten oikeuslaitos, prosessilupalautakunta (Procesbevillingsnævnet) ja tuomareiden kurinpitoasioita käsittelevä erityinen valituselin (Den Særlige Klageret), joka toimii korkeimman oikeuden yhteydessä. Tanskassa ei ole erillisiä hallintotuomioistuimia vaan hallinnollisia muutoksenhakulautakuntia, kuten Norjassakin.

Seinäjoen Käräjäoikeus Tuomiot


Tuomioistuinhallitus (Domstolsstyrelsen) on perustettu vuonna 1999. Viraston tehtävänä on huolehtia tuomioistuinten taloudellisista ja hallinnollisista toimintaedellytyksistä. Tuomarinvalintalautakunnan sihteeristö toimii tuomioistuinhallituksen yhteydessä.

Avioero Ositus Tekemättä



Tuomioistuinhallituksen ylin päätösvalta kuuluu sen johtokunnalle, jolla on vastuu viraston toiminnasta. Johtokuntaan kuuluu yksi korkeimman oikeuden tuomari, kaksi ylioikeustuomaria, kaksi käräjätuomaria, yksi tuomioistuinten muun lakimieshenkilöstön edustaja, kaksi tuomioistuinten henkilöstön edustajaa, yksi asianajaja ja kaksi jäsentä, joilla on erityistä asiantuntemusta johtamisesta ja yhteiskunnasta. Oikeusministeri nimittää johtokunnan jäsenet neljän vuoden toimikaudeksi muun muassa korkeimman oikeuden, ylioikeuksien ja asianajajaneuvoston nimettyä edustajansa jäseniksi. Oikeusministeri neuvottelee tuomarijärjestöjen ja virkamiesjärjestöjen kanssa niitä edustavien johtokunnan jäsenten nimittämisestä.