Ruotsin perustuslain (regeringsform) mukaan oikeudenkäynnin tulee olla oikeudenmukainen ja sen tulee tapahtua kohtuullisessa ajassa. Asian tuomioistuinkäsittelyn tulee olla julkista.
Esityksen valmistelussa on tarkasteltu mahdollisuutta määritellä asianosainen ja oikeudenkäynnin osapuoli uudessa laissa prosessityöryhmän ehdotuksen ja siitä saadun lausuntopalautteen pohjalta. Asianosaisen ja oikeudenkäynnin osapuolen määritteleminen laissa voisi olla perusteltua informatiivisuuden vuoksi. Se voisi myös turvata hallintotuomioistuinten menettelytapojen yhtenäisyyttä nykyistä paremmin.
Säännökset oikeudenkäyntikulujen korvaamisesta ovat hallintolainkäyttölain 13 luvussa. Lähtökohtana on, että asianosainen velvoitetaan korvaamaan toisen asianosaisen kulut, jos asiassa annettu ratkaisu huomioon ottaen olisi kohtuutonta, että tämä joutuisi pitämään oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan.
Tasapuolisuus (equality of arms) edellyttää, että osapuolilla on tasaveroiset mahdollisuudet osallistua oikeudenkäyntiin. Sitä toteuttaa muun muassa vastavuoroisuuden periaate (contradictory principle), jonka keskeisenä sisältönä on osapuolten riittävä kuuleminen kaikesta oikeudenkäyntiaineistosta (esim. EIT Gankin ym. v. Venäjä 2016 ja EIT H.A.L. v. Suomi 2004).
Hallinnolliset seuraamukset on EIT:n oikeuskäytännössä useissa tapauksissa rinnastettu rikosoikeudellisiin sanktioihin, jolloin lähtökohtana on, että niiden käsittelyyn tulee soveltaa myös rikossyytettä koskevia Euroopan ihmisoikeussopimuksen määräyksiä (ks. Pellonpää et al. 2012 s. 532). Rikosprosessin piiriin kuuluville seuraamuksille on ollut tunnusomaista, että niiden tarkoituksena on toimia rangaistuksina ja ne perustuvat kaikkia koskeviin yleisiin normeihin (esim. EIT A. Menarini Diagnostics S.R.L. v. Italia 2011). Myös seuraamuksen ankaruudella on ollut merkitystä sen luonteen arvioinnissa (ks. esim. asianajajalle määrättyä vapaudenmenetystä koskevassa asiassa EIT Kyprianou v. Kypros 2005 ja 2004). Käytännössä rikosasioita koskevia määräyksiä on sovellettu lähinnä hallinnollisiin taloudellisiin seuraamuksiin, kuten veronkorotuksiin (EIT Jussila v. Suomi 2006 ja EIT Janosevic v. Ruotsi 2003) ja kilpailuoikeudellisiin seuraamuksiin (EIT A. Menarini Diagnostics S.R.L. v. Italia 2011). Rikosoikeudellisiin sanktioihin rinnastettavat hallinnolliset seuraamukset eivät kuitenkaan kuulu rikosoikeudellisen vastuun ydinalueelle eikä niiden käsittelyssä tarvitse välttämättä noudattaa kaikkia rikosprosessiin kohdistuvia menettelyvaatimuksia (esim. EIT Jussila v. Suomi 2006).
Hallintoprosessissa oikeudenkäyntikulut koostuvat oikeusavustajan palkkiosta. Lisäkustannuksia voi myös koitua prosessuaalisesta sakosta, jonka tuomari voi eräissä tapauksissa määrätä (asianosaisen tahallinen viivyttely tms.). Sakko voi olla suuruudeltaan korkeintaan 3 000 euroa. Häviävä osapuoli korvaa pääsääntöisesti kulut. Joissain tapauksissa kulut voidaan kuitenkin jakaa osapuolten kesken. Jos häviävä puoli on varaton, kulut tulevat valtion maksettaviksi.
Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklassa on kirjattu unionin tuomioistuimen oikeuskäytännön yleisiä perusteita määrittelemällä nimenomaisesti oikeus tehokkaisiin oikeussuojakeinoihin ja puolueettomaan tuomioistuimeen. Artiklan mukaan jokaisella, jonka unionin oikeudessa taattuja oikeuksia ja vapauksia on loukattu, on oltava tässä artiklassa määrättyjen edellytysten mukaisesti käytettävissään tehokkaat oikeussuojakeinot tuomioistuimessa. Säännöksessä on siten yhdistetty oikeuskäytännössä muotoutuneet tehokkaan oikeusturvan ja yksilön oikeusturvan takeiden peruslähtökohdat.