Hallintolainkäyttölaissa on lähtökohtana, että hallintopäätökseen saa hakea muutosta valittamalla. Tämä koskee hallintolainkäyttölain 7 ja 8 §:n mukaan kuitenkin vain muutoksenhakua valtioneuvoston tai sen alaiseen organisaatioon kuuluvan valtion viranomaisen päätökseen. Lisäksi hallintolainkäyttölaissa todetaan, että oikeudesta valittaa kunnallisen tai kirkollisen viranomaisen taikka Ahvenanmaan maakunnan viranomaisen tekemästä päätöksestä säädetään erikseen. Jos toimivalta hallintopäätöksen tekemiseen on laissa annettu esimerkiksi yksityisoikeudelliselle yhteisölle tai muulle kuin laissa tarkoitetulle valtion toimielimelle, valitusoikeudesta on hallintolainkäyttölain 9 §:n mukaan säädettävä erikseen.
Vastavuoroisuuden toteuttaminen oikeudenkäynnissä merkitsee yleensä ns. kontradiktorisen periaatteen mukaista menettelyä. Sen mukaan keskeisenä vaatimuksena on, että oikeudenkäynnin osapuolilla on sekä riittävät että tasapuoliset mahdollisuudet osallistua asian selvittämiseen ja käsittelyyn hallintotuomioistuimessa. Osapuolilla on siksi oltava samanlaiset oikeudet saada tieto tuomioistuimen ratkaisuun vaikuttavista selvityksistä ja asiakirjoista sekä oikeus esittää niiden johdosta omat kommenttinsa ja vaatimuksensa (esim. EIT Korošec v. Slovenia 2016).
Oikeudenmukainen oikeudenkäynti ei aina edellytä suullisen käsittelyn järjestämistä myöskään silloin, kun kysymyksessä on luonteeltaan tekninen seikka (esim. EIT Andersson v. Ruotsi 2010 ja EIT Vilho Eskelinen ym. v. Suomi 2007, joissa EIT:n mukaan ei ollut kyse ainoastaan teknisistä seikoista).
Elatusmaksu OikeudenkäyntikulutHallintotuomioistuimella on velvollisuus huolehtia siitä, että tosiseikat tulevat selvitetyksi. Tuomioistuimen tulee huolehtia myös siitä, että asianosaiset saavat esittää käsityksensä oikeudenkäyntiaineistosta. Lisäksi asianosainen voi esittää lisäselvitystä oma-aloitteisesti. Lähtökohtana on, että osapuolet voivat esittää hallintotuomioistuimelle lisäselvitystä siihen asti kunnes päätös on annettu.
Saman oikeuskäytännön mukaan asianosaisen itsensä tulee lähtökohtaisesti saada päättää, onko jokin lausuma tai selvitys sen luonteinen, että se edellyttää hänen kannanottoaan. Näin ollen tuomioistuin voi poiketa kuulemisvelvoitteesta vain hyvin poikkeuksellisesti. EIT:n oikeuskäytännössä on vakiintuneesti korostettu sitä, että asianosaiselle on varattava tilaisuus tutustua kaikkeen oikeudenkäyntiaineistoon ja annettava mahdollisuus kommentoida sitä. Tuomioistuin ei siten yleensä voi asianosaisen puolesta arvioida, onko jokin selvitys niin merkittävä, että asianosaista pitäisi kuulla siitä (esimerkiksi EIT Vilén v. Suomi 2009 ja EIT Fortum v. Suomi 2003). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tosin korostaa sitä, että selvityksen relevanssin arviointi kuuluu kansalliselle lainsäätäjälle ja kansallisille tuomioistuimille (EIT Letinčić v. Kroatia 2016).
mahdollisuus käyttää avustajaa ja edustajaa oikeudenkäynnissä
Hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentin mukaan päätöksestä saa valittaa se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Hallintolainkäyttölakia koskevan hallituksen esityksen yksityiskohtaisten perustelujen mukaan kyseessä on yleinen säännös siitä, ketä pidetään valitusta tehtäessä asianosaisena. Se koskee valittamista hallintopäätöksestä hallintotuomioistuimeen samoin kuin valittamista ensi asteen hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään oikeusasteeseen.