Hallintolainkäyttölain säännösten yleispiirteisyys on turvannut sen, että niitä on voitu soveltaa erilaisissa asiaryhmissä. Niitä on myös voitu soveltaa yleisten hallintotuomioistuinten ohella erityistuomioistuimissa ja valituksia käsittelevissä muutoksenhakulautakunnissa. Nykyisten menettelysäännösten yleispiirteisyys on kuitenkin mahdollistanut sen, että menettely on käytännössä muodostunut erilaiseksi eri hallintotuomioistuimissa. Yhtenä yleispiirteisyyden ongelmana on, että hallintoprosessia ei tunneta riittävästi hallintotuomioistuinten ulkopuolella. Valitusasiaansa hoitavat asianosaiset ja heidän asiamiehensä samoin kuin hallintoviranomaiset eivät aina ole selvillä prosessuaalisista oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan.
Kun valitus on vireillä, sitä käsittelevä tuomioistuin voi hallintolainkäyttölain 32 §:n mukaan kieltää tai keskeyttää päätöksen täytäntöönpanon tai antaa muun täytäntöönpanoa koskevan määräyksen.
Säännösten tulkinnanvaraisuus on johtanut oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan käytännön epäyhtenäisyyteen hallintotuomioistuimissa. Epävarmuus siitä, määrätäänkö voittaneen asianosaisen oikeudenkäyntikulut korvattaviksi, saattaa joissakin tapauksissa estää asiantuntija-avun käyttöä silloinkin kun se olisi tarpeen.
Asianosaisen käsitettä käytetään useissa hallintolainkäyttölain säännöksissä. Ne koskevat esimerkiksi asianosaisen kuulemista, asianosaisen oikeutta suulliseen käsittelyyn tai oikeudenkäyntikulujen korvaamista. Hallintolainkäyttölain säännökset asianosaisen ja päätöksen tehneen viranomaisen oikeuksista ja velvollisuuksista oikeudenkäynnissä ovat pääosin perustuneet ennen hallintolainkäyttölakia muodostuneeseen oikeuskäytäntöön. Säännösten sisältö on täsmentynyt edelleen hallintolainkäyttölain soveltamista koskevassa oikeuskäytännössä.
Joissakin järjestelmissä hallintotuomioistuimet voivat käsitellä julkisen vallan käyttöön liittyviä vahingonkorvausvaateita (esim. Saksa, Iso-Britannia, Ranska), joissakin järjestelmissä vahingonkorvausvaateet edellyttävät erillisen riitajutun käynnistämistä.
Esityksessä ehdotetaan yleissäännöstä suullisesta valmistelusta. Suullinen valmistelu voitaisiin järjestää sen selvittämiseksi, mistä asiaan liittyvistä seikoista oikeudenkäynnin osapuolet ovat erimielisiä sekä mitä selvitystä vaatimusten tueksi on esitettävissä. Suullisessa valmistelussa ei kuultaisi todistajia eikä asiantuntijoita.
Hallintoprosessista ei tavallisesti koidu oikeudenkäyntikuluja asianosaiselle. Poikkeuksena on tilanne, jossa asianosaiselle on nimetty avustaja. Joissain tapauksissa valtio maksaa nämä kulut. On myös mahdollista, että valtio maksaa osan kuluista. Lisäksi vaikeissa verojutuissa on erityinen mahdollisuus kulukorvaukseen, jos asianosainen on tarvinnut oikeudellista apua.