Hallinnollisella seuraamuksella tarkoitetaan kurinpitorangaistusta, rikkomus- ja valvontamaksua, veronkorotusta ja muuta hallinto- tai hallintolainkäyttöasiassa määrättyä seuraamusta. Rangaistuksen luonteisista hallinnollisista seuraamuksista käytetään yleisesti myös nimitystä hallinnolliset sanktiot.
Soveltamiskäytännön yhtenäisyyden ja hallintotuomioistuinten menettelytapojen ennakoitavuuden sekä hallintomenettelyn sääntelyn täsmentymisen johdosta hallintolainkäytön sääntelyä on syytä täsmentää. Toisaalta lain monipuolisen sovellettavuuden säilyttämiseksi ja yksityisen asianosaisen aseman kannalta sääntelyssä on syytä säilyttää tietty yleispiirteisyys ja jousto.
Täytäntöönpanoa koskevaa ratkaisua voidaan pääasian käsittelyn aikana muuttaa. Päätöksen täytäntöönpanoa koskevaan määräykseen saa hakea muutosta valittamalla. Päätöksestä, jolla hallintopäätöksen täytäntöönpano on kielletty tai keskeytetty, saa kuitenkin valittaa vasta pääasian yhteydessä.
YLEISPERUSTELUT
Vuosi 2016 oli poikkeuksellinen, sillä Helsingin hallinto-oikeuteen, johon turvapaikkavalitukset oli tuolloin keskitetty, saapui vuoden 2016 aikana yli 10 000 turvapaikkavalitusta. Edeltävinä vuosina Helsingin hallinto-oikeuteen oli saapunut vuosittain kaikissa asiaryhmissä yhteensä noin 7 500—8 000 valitusta, joista noin 1 000 oli ollut turvapaikkavalituksia. Vuonna 2017 turvapaikkavalituksia saapui 5 200. Hallinto-oikeuksien henkilöstöresursseja lisättiin edelleen vuonna 2017 juuri turvapaikka-asioiden käsittelyajan kasvun hillitsemiseksi.
Prosessi perustuu kaksiasianosaissuhteelle ja on luonteeltaan suullista. Asianosaiset vastaavat todistelusta. Juttu voi päättyä ilman tuomiota, jos asianosainen hakee jutun päättämistä ilman tuomiota taikka jos asianosainen kuolee kesken jutun käsittelyn, osapuolet sopivat jutun tai jos vastaaja myöntää kanteen oikeaksi. Käsittely on pääsääntöisesti julkinen.
Hallintotuomioistuinten toiminnassa ja hallintoasioita koskevassa oikeudenkäynnissä on lisääntyvästi merkitystä eurooppalaisilla oikeusturvan vaatimuksilla. Ne perustuvat erityisesti Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 47 artiklan sisältämiin perusvaatimuksiin. Lisäksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ja unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on monelta osin täsmennetty ja konkretisoitu näiden vaatimusten sisältöä.