Asianosaisen tiedonsaantioikeuden rajoittaminen on oikeudenkäynnissä yleensä mahdollista vain, jos se on ehdottoman välttämätöntä (EIT Kennedy v. Yhdistynyt kuningaskunta 2010 ja EIT Rowe & Davis v. Yhdistynyt kuningaskunta 2000). Rajoituksia on siten sovellettava suppeasti. Oikeudenkäynnin oikeudenmukaisuuden takaaminen voi lisäksi edellyttää, että näitä kuulemisen rajoituksia ei sovelleta yksittäistapauksessa vaan asianosainen oikeutetaan saamaan tieto myös rajoitusten kohteena olevasta seikasta (esim. KHO 2012:3). Jos tuomioistuin joutuu rajoittamaan asianosaisen tiedonsaantioikeutta kuulemisen yhteydessä, tuomioistuimen on kuitenkin voitava perehtyä asianosaiselta salattuun aineistoon sen arvioimiseksi, onko salaamiselle ja asianosaisjulkisuuden ulkopuolelle jääneen aineiston nojalla tehdyille johtopäätöksille ollut perusteita (KHO 2007:47).
Tavoitteena on myös oikeudenkäyntien tehostaminen vahvistamalla hallintotuomioistuinten mahdollisuuksia tehokkaaseen prosessinjohtoon ja kehittämällä korkeimman hallinto-oikeuden asemaa nykyistä enemmän ennakkopäätöstuomioistuimeksi. Tarkoituksena on, että korkeimman hallinto-oikeuden linjaratkaisut ohjaisivat hallintoviranomaisten ja hallintotuomioistuinten ratkaisukäytäntöä nykyistä laajemmin. Pidemmällä aikavälillä tämä parantaisi hallintoviranomaisten ratkaisukäytännön ja oikeuskäytännön yhtenäisyyttä sekä vähentäisi tarvetta muutoksenhakuun.
Oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kohdistuvien yleisten vaatimusten lisäksi eräillä hallinnollisen päätöksenteon aloilla tulevat oikeudenkäynnissä noudatettavaksi myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 5 artiklan sisältämät erityiset menettelyvaatimukset. Tällaisia ovat päätökset, joilla puututaan henkilökohtaiseen vapauteen, kuten henkilön tahdosta riippumatonta hoitoa tai ulkomaalaisen säilöönottoa koskevat asiat. Nämä 5 artiklan mukaiset erityisvaatimukset edellyttävät muun muassa hallinnollisen vapauden rajoituksen perustelua, laillisuuden arviointia ja itsekriminointisuojan noudattamista.
Asianosaisia voi hallintolainkäyttöasiassa olla yksi tai useita asian laadusta riippuen. Hallintolainkäytössä ei kuitenkaan tavallisesti ole vastaavaa kaksiasianosaissuhdetta kuin riita-asioissa, sillä päätöksen tehnyttä viranomaista ei pidetä oikeudenkäynnissä asianosaisena. Valituksen kohteena olevassa asiassa ei ole kyse alkuperäisen hallintopäätöksen tehneen viranomaisen oikeudesta, edusta tai velvollisuudesta. Päätöksen tehneen viranomaisen asema oikeudenkäynnissä rinnastuu kuitenkin monessa suhteessa asianosaisen asemaan. Tämä ilmenee esimerkiksi osapuolten kuulemista ja oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevista hallintolainkäyttölain säännöksistä.
Hallintoprosessi on pääasiassa kirjallista. Suullinen käsittely voi kuitenkin täydentää kirjallista menettelyä. Ranskan hallintoprosessilain 6 artiklassa on periaate, jonka mukaan (suullinen) käsittely on julkinen (”Les débats ont lieu en audience publique.”). Tästä voidaan tehdä poikkeuksia esimerkiksi yksityisyyden tai yleisen järjestyksen turvaamiseksi. Suullisessa käsittelyssä ei saa esittää uusia argumentteja, vaan se ainoastaan tukee kirjallista menettelyä.
Hallintolainkäyttöasioissa esiintyy eri asiaryhmissä ja oikeudenkäynnin vaiheissa erilaisia asianosaisasetelmia, joiden kattava määritteleminen laissa voisi merkitä tarpeettoman laajaa ja yksityiskohtaista sääntelyä. Hallintolainkäyttölain erilaiset asianosaisasetelmat voidaan ottaa huomioon oikeuskäytännössä niin kuin nykyisinkin.
Oikeudenkäynti hallintotuomioistuimissa on pääosin kirjallista. Tarvittaessa kirjallista selvitystä täydennetään suullisella käsittelyllä. Säännökset suullisen käsittelyn toimittamisesta ja oikeudesta suulliseen käsittelyyn ovat hallintolainkäyttölain 37 ja 38 §:ssä. Hallintolainkäyttölaissa ei ole säännöksiä ennen suullista käsittelyä järjestettävästä asian suullisesta valmistelusta.