Hallintoprosessi muodostaa oman prosessilajinsa riita- ja rikosprosessin rinnalla. Lainkäyttö ja tuomioistuinlaitos muodostavat kuitenkin oikeusjärjestelmässä kokonaisuuden, jossa oikeudenkäyntimenettelyille voidaan asettaa samankaltaisia tavoitteita ja perusvaatimuksia. Hallintoprosessin menettelysäännösten kehittämisessä on edelleen tarpeen ottaa huomioon yleisiä tuomioistuimia koskeva vastaava sääntely ja sen kehittäminen. Samalla viittaukset oikeudenkäymiskaareen on tarkistettava ja sääntelyn selkeyttämiseksi on tarpeen avata osa viittauksista hallintoprosessiin paremmin soveltuviksi säännöksiksi.
Toisaalta menettelysäännösten yleispiirteisyys on mahdollistanut sen, että säännöksiä on tulkittu ja sovellettu eri tavoin eri hallintotuomioistuimissa ja samassakin tuomioistuimessa eri ratkaisukokoonpanoissa. Hallintolainkäyttölain soveltamiskäytännön yhtenäisyydestä on vain vähän empiiristä aineistoa. Voidaan kuitenkin arvioida, että hallintolainkäyttölain menettelysäännösten täsmentäminen nykyisestä turvaisi nykyistä paremmin hallintotuomioistuinten menettelytapojen yhdenmukaisuutta.
mahdollisuus käyttää avustajaa ja edustajaa oikeudenkäynnissä
Hävinnyt Maksaa OikeudenkäyntikulutSaman oikeuskäytännön mukaan asianosaisen itsensä tulee lähtökohtaisesti saada päättää, onko jokin lausuma tai selvitys sen luonteinen, että se edellyttää hänen kannanottoaan. Näin ollen tuomioistuin voi poiketa kuulemisvelvoitteesta vain hyvin poikkeuksellisesti. EIT:n oikeuskäytännössä on vakiintuneesti korostettu sitä, että asianosaiselle on varattava tilaisuus tutustua kaikkeen oikeudenkäyntiaineistoon ja annettava mahdollisuus kommentoida sitä. Tuomioistuin ei siten yleensä voi asianosaisen puolesta arvioida, onko jokin selvitys niin merkittävä, että asianosaista pitäisi kuulla siitä (esimerkiksi EIT Vilén v. Suomi 2009 ja EIT Fortum v. Suomi 2003). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tosin korostaa sitä, että selvityksen relevanssin arviointi kuuluu kansalliselle lainsäätäjälle ja kansallisille tuomioistuimille (EIT Letinčić v. Kroatia 2016).
Uudessa laissa säädettäisiin hallintoasioita koskevasta oikeudenkäynnistä nykyistä täsmällisemmin ja informatiivisemmin. Esityksessä otettaisiin huomioon muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset ja muut uudistustarpeet.
Vastavuoroisuuden toteuttaminen oikeudenkäynnissä merkitsee yleensä ns. kontradiktorisen periaatteen mukaista menettelyä. Sen mukaan keskeisenä vaatimuksena on, että oikeudenkäynnin osapuolilla on sekä riittävät että tasapuoliset mahdollisuudet osallistua asian selvittämiseen ja käsittelyyn hallintotuomioistuimessa. Osapuolilla on siksi oltava samanlaiset oikeudet saada tieto tuomioistuimen ratkaisuun vaikuttavista selvityksistä ja asiakirjoista sekä oikeus esittää niiden johdosta omat kommenttinsa ja vaatimuksensa (esim. EIT Korošec v. Slovenia 2016).
Hallintotuomioistuin voisi myös ehdotetun lain mukaan ottaa rangaistuksen luonteisen hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen käsittelyn viivästymisen huomioon ratkaisussaan. Hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen lieventämisestä oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella säädetään nykyisin hallintolainkäyttölain 53 a §:ssä.