Oikeudenkäyntikulut

Haastehakemus Oikeudenkäyntikulut

Perintäkulut Oikeudenkäyntikulut

Toisaalta menettelysäännösten yleispiirteisyys on mahdollistanut sen, että säännöksiä on tulkittu ja sovellettu eri tavoin eri hallintotuomioistuimissa ja samassakin tuomioistuimessa eri ratkaisukokoonpanoissa. Hallintolainkäyttölain soveltamiskäytännön yhtenäisyydestä on vain vähän empiiristä aineistoa. Voidaan kuitenkin arvioida, että hallintolainkäyttölain menettelysäännösten täsmentäminen nykyisestä turvaisi nykyistä paremmin hallintotuomioistuinten menettelytapojen yhdenmukaisuutta.

Hallintoprosessi muodostaa oman prosessilajinsa riita- ja rikosprosessin rinnalla. Lainkäyttö ja tuomioistuinlaitos muodostavat kuitenkin oikeusjärjestelmässä kokonaisuuden, jossa oikeudenkäyntimenettelyille voidaan asettaa samankaltaisia tavoitteita ja perusvaatimuksia. Hallintoprosessin menettelysäännösten kehittämisessä on edelleen tarpeen ottaa huomioon yleisiä tuomioistuimia koskeva vastaava sääntely ja sen kehittäminen. Samalla viittaukset oikeudenkäymiskaareen on tarkistettava ja sääntelyn selkeyttämiseksi on tarpeen avata osa viittauksista hallintoprosessiin paremmin soveltuviksi säännöksiksi.

Haastehakemus Oikeudenkäyntikulut

Vastapuolen Oikeudenkäyntikulujen Maksaminen Laskua Ei Ole Tullut

Esityksessä ehdotetaan, että kantelusta itsenäisenä ylimääräisenä muutoksenhakukeinona luovuttaisiin ja kanteluperusteet yhdistettäisiin purkuperusteisiin. Päätöksen purkamista olisi haettava viiden vuoden kuluessa siitä, kun purettavaksi haettu päätös sai lainvoiman. Kuulemisvirheen perusteella tehtävän purkuhakemuksen määräaika olisi kuitenkin kuusi kuukautta tiedoksisaannista. Erityisen painavista syistä päätöksen purkamista voitaisiin hakea määräajan päätyttyäkin.

Mistä Voi Saada Avustusta Oikeudenkäyntikuluihin

Valitusoikeutta koskevassa hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa ei käytetä asianosaisen käsitettä. Säännöksen tarkoituksena on kuitenkin ollut määritellä perusteet, joiden mukaan arvioidaan, kenellä on valitusoikeus hallintotuomioistuimeen asianosaisena. Tämän säännöksen mukaan päätöksestä saavat valittaa ne, joihin päätös on kohdistettu tai joiden oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa. Säännös koskee sekä valitusta hallintopäätöksestä että muutoksenhakua hallintotuomioistuimen päätöksestä ylempään oikeusasteeseen.

Viivästyskorko Oikeudenkäyntikuluille

Nämä oikeusturvan menettelylliset takeet samoin kuin perusoikeuskirjan normit muutenkin koskevat unionin toimielimiä ja laitoksia. Sen sijaan jäsenvaltioita ne koskevat perusoikeuskirjan 51(1) artiklan mukaan silloin, kun jäsenvaltiot soveltavat unionin oikeutta tai kun kansallinen lainsäädäntö kuuluu unionin oikeuden soveltamisalaan (EUT C-617/10 Åkerberg Fransson 2013). Jäsenvaltioiden ei myöskään tulisi tulkita implementoimaansa unionin oikeutta siten, että se johtaisi ristiriitaan unionin oikeusjärjestyksessä suojattujen perusoikeuksien kanssa (EUT C-411/10 N. S. 2011). Koska kansallisten hallintoviranomaisten toiminnasta merkittävä osa sisältää unionin oikeuden soveltamiseksi luokiteltavaa toimintaa, oikeusturvaan kohdistuvilla vaatimuksilla on perusoikeuskirjan mukaisena perusoikeutena varsin laajasti merkitystä erityisesti hallintoasioita koskevissa oikeudenkäynneissä (ks. esim. EUT C-419/14 WebMindLicences 2015).

Valtion Oikeudenkäyntikulujen Korvaaminen

Uudessa laissa säädettäisiin hallintoasioita koskevasta oikeudenkäynnistä nykyistä täsmällisemmin ja informatiivisemmin. Esityksessä otettaisiin huomioon muussa lainsäädännössä tapahtuneet muutokset ja muut uudistustarpeet.

Varattomuus Oikeudenkäyntikulut

Hallintotuomioistuin voisi myös ehdotetun lain mukaan ottaa rangaistuksen luonteisen hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen käsittelyn viivästymisen huomioon ratkaisussaan. Hallinnollisen taloudellisen seuraamuksen lieventämisestä oikeudenkäynnin viivästymisen perusteella säädetään nykyisin hallintolainkäyttölain 53 a §:ssä.