Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäyntikulujen Korvaaminen

Maaoikeus Oikeudenkäyntikulut

Perusoikeuskirjan 47 artiklassa määritellään myös tarkemmin tehokkaan oikeusturvan vaatimuksia ja menettelyllisesti asianmukaista oikeudenkäyntiä. Oikeusturvan toteutumisen keskeisenä edellytyksenä on artiklan mukaan seuraavien vaatimusten takaaminen:

Unionin tuomioistuimen oikeuskäytännössä on edellytetty erityisesti oikeusturvan saatavuutta ja tehokkuutta. Näiltä osin keskeisenä lähtökohtana on ollut unionin oikeuden tehokkaan ja yhdenmukaisen toteutumisen takaamiseen liittyvä vaatimus. Sen mukaan kansallisen tuomioistuimen tutkittavaksi on voitava saattaa sekä unionin oikeuden soveltamisen ja toimeenpanon lainmukaisuus että soveltamisen laiminlyönnit ja virheellisyydet. Nämä vaatimukset korostavat yleisen valitusoikeuden merkitystä.

Käräjäoikeuden Oikeudenkäyntikulut

Pääministeri Juha Sipilän hallituksen hallitusohjelmassa (2015) todetaan, että tuomioistuinten käsittelyaikoja lyhennetään muun muassa kehittämällä korkein hallinto-oikeus aidoksi ennakkoratkaisutuomioistuimeksi.

Oikeudenkäyntikulujen Korvaaminen

Oikeudenkäyntikulut Velkomusasiassa

Lisäksi on maahanmuuttotuomioistuimia (migrationsdomstolar), jotka käsittelevät maahanmuuttoviraston päätöksiä koskevia valituksia. Näiden tuomioistuinten päätöksistä valitetaan erilliseen muutoksenhakuasteeseen (migrationsöverdomstolen). Maahanmuuttotuomioistuimet ovat organisatorisesti osa yleisiä hallinto-oikeuksia.

Oikeudenkäyntikulut Verotuksessa

Harkittaessa julkisen asianosaisen korvausvelvollisuutta on otettava erityisesti huomioon, onko oikeudenkäynti aiheutunut viranomaisen virheestä.

Helsingin Hovioikeus Oikeudenkäyntikulut

Oikeudenkäyntikuluista suurin osa koostuu yleensä avustajien palkkioista. Hallintolainkäyttö on pyritty järjestämään menettelyltään niin yksinkertaiseksi, että asianosaiset voivat useimmissa tapauksissa hoitaa asiansa ilman asiamiestä tai avustajaa. Asian käsittely hallintotuomioistuimessa on pääosin kirjallista, eikä oikeudenkäynnistä useinkaan aiheudu asianosaiselle merkittäviä kuluja. Hallintolainkäytössä ratkaistaan kuitenkin runsaasti myös asioita, joissa asiamiehen tai avustajan käyttäminen on tarpeen asian luonteen ja oikeudellisen vaativuuden vuoksi.

Suppea Haastehakemus Oikeudenkäyntikulut

Käsittelyt ovat pääosin suullisia ja julkisia. Myös suljetuin ovin tapahtuva käsittely on tietyin edellytyksin mahdollinen. Hävinnyt osapuoli on velvollinen korvaamaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Jos asianosainen voittaa osan jutusta ja häviää osan, kulut jaetaan suhteellisesti.