Oikeudenkäyntikulut

Asetus Oikeudenkäyntikuluista

Oikeudenkäyntikulut Tarkoitus

EIT:n käytännön mukaan asian käsittelyn alkamisajankohta määräytyy oikeudenkäynnin kestoa laskettaessa hallinnollissa sanktioissa lähtökohtaisesti vastaavalla tavalla kuin rikosasioissa, joskin myös lakisääteiseen oikaisuvaatimukseen kulunut aika otetaan huomioon (EIT Kress v. Ranska 2001 ja EIT Poiss v. Itävalta 1987). Ratkaisevaa on, milloin asianosaiselle esitetään sellainen viranomaisen alustava kanta, että hän tulee tietoiseksi hallinnollisen sanktion määräämisen mahdollisuudesta. Käsittelyn viivytyksettömyyttä arvioidaan oikeudenkäynnin kokonaiskeston perusteella. Viivästymistä arvioitaessa otetaan huomioon myös asian vaikeusaste, asian merkitys asianosaiselle sekä asianosaisten, viranomaisten ja tuomioistuinten toiminta asian käsittelyssä (EIT Sürmeli v. Saksa 2006).

Hallintolainkäyttölaissa säädetään myös toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymisestä. Poikkeuksia toimivaltaisen hallinto-oikeuden määräytymistä koskevista hallintolainkäyttölain yleissäännöksistä on muussa lainsäädännössä. Erikseen säädetään myös valitustiestä erityistuomioistuinten tai muutoksenhakulautakuntien toimivaltaan kuuluvissa asioissa.

Elatus Oikeudenkäyntikulut

Tanskassa hallintopäätös voidaan pääsääntöisesti panna välittömästi täytäntöön lainvoimaa vailla olevana. Laeissa on kuitenkin säädetty joistakin poikkeuksista, joissa muutoksenhaku estää päätöksen täytäntöönpanon. Hallintoviranomainen ja tuomioistuin voivat lisäksi antaa erillisiä määräyksiä päätöksen täytäntöönpanosta.

Oikeudenkäyntikulut Huoneenvuokra-Asiassa

Hallintolainkäytössä ei aina ole kyse välittömästi oikeudenkäynnin osapuolten oikeuksista tai velvollisuuksista. Kyse voi sen sijaan olla esimerkiksi kunnan jäsenen, ympäristöjärjestön tai valvontaviranomaisen valituksesta, jonka tarkoituksena on hallintopäätöksen lainmukaisuuden arvioiminen tuomioistuimessa. Asianosaisen ja oikeudenkäynnin osapuolen määritteleminen yleislaissa riittävän kattavasti edellyttäisi, että määritelmässä otettaisiin huomioon esimerkiksi oikeudenkäynnin eri vaiheet sekä eri asiaryhmiä koskevat erityissäännökset asianosaisuudesta ja valitusoikeudesta.

Oikeusturvavakuutus Oikeudenkäyntikulut Jos Häviää

Valitus ei hallintoprosessilain mukaan lykkää hallintopäätöksen täytäntöönpanoa, ellei erityislaissa toisin säädetä. Hallintotuomioistuimen ylituomari (le juge des référés) voi kuitenkin asianosaisen hakemuksesta antaa päätöksen täytäntöönpanosta erillisiä määräyksiä. Ylituomari voi kiireellisissä tapauksissa määrätä täytäntöönpanokiellosta ja antaa muita tarpeellisia määräyksiä muun muassa perusoikeuksien turvaamiseksi. Muissa tapauksissa ylituomari voi antaa määräyksen asian tosiseikkojen toteamisesta, asiantuntijalausunnon hankkimisesta, tutkinnan aloittamisesta tai vahingonkorvauksesta. Osa täytäntöönpanomääräyksistä on mahdollisia jo ennen kuin viranomainen on tehnyt hallintopäätöksen.

Asetus Oikeudenkäyntikuluista
Oikeudenkäyntikulut Käräjäoikeudessa Vuokrat Maksamatta

Käräjäoikeudella on oikeudenkäymiskaaren 7 luvun säännösten mukaan yleinen toimivalta antaa turvaamismääräyksiä myös hallintolainkäyttöasioissa. Hallintolainkäyttölaissa ei ole säännöksiä muista asianosaisen oikeutta turvaavista väliaikaismääräyksistä kuin täytäntöönpanomääräyksistä.

Oikeudenkäyntikulut Lähivanhemmalle

Tuomioistuimen riippumattomuuteen ja puolueettomuuteen kohdistuvassa EIT:n oikeuskäytännössä on erityisesti korostettu tuomioistuimen riippumattomuutta suhteessa sekä toimeenpano- ja lainsäädäntövaltaan että menettelyn osapuoliin ja prosessin ulkopuolisiin vaikutteisiin. Suhteessa hallintokoneistoon riippumattomuuden arviointiperusteina ovat olleet lähinnä hallintoviranomaisten ohjausmahdollisuus sekä toimivalta nimittää tai erottaa tuomioistuimen jäsenet. Arvioitaessa riippumattomuutta suhteessa oikeudenkäynnin osapuoliin huomiota on kiinnitetty esimerkiksi asemaan, jossa tuomioistuimen jäsen on palvelussuhteensa perusteella osapuoleen nähden. Tuomioistuimen puolueettomuutta puolestaan on arvioitu sekä yksittäisen tuomarin käyttäytymisen että tuomioistuimen sisäisen hierarkian ja kokoonpanon kannalta. Riippumattomuuden ja puolueettomuuden vaatimusten kannalta on lisäksi tärkeää, että tuomioistuin todella näyttää riippumattomalta ja puolueettomalta ulospäin (esim. EIT Micallef v. Malta 2009).