Asianosainen saa hallintolainkäyttölain 64 a §:n mukaan hakea samassa asiassa päätöksen purkamista tai poistamista vain kerran, jollei asiaa ole erityisen painavasta syystä välttämätöntä tutkia uudelleen.
Todistelun uskottavuuden arvioinnista oli kysymys EIT:n ratkaisussa Milenović v. Slovenia (2013) ja veroasioissa Hannu Lehtinen v. Suomi (2008) sekä Kallio v. Suomi (2008), joissa Euroopan ihmisoikeustuomioistuin katsoi, että olisi tullut järjestää suullinen käsittely. Sen sijaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa Jussila v. Suomi (2006) Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklaa ei ollut rikottu, vaikka suullista käsittelyä ei ollut järjestetty. Jussila-tapauksessa valittaja vaati suullista käsittelyä sillä perusteella, että hän halusi kuulla verotarkastajaa, joka oli hänen mukaansa tulkinnut lakia väärin ja antanut virheellisen kertomuksen. Kysymyksessä oli Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan soveltamisalaan kuulumaton veroharkinta eikä todistajan kertomuksen uskottavuuden arviointi. Valittaja oli saanut kirjallisesti kommentoida veroviranomaisten lausumia, mistä syystä suullisen käsittelyn järjestäminen ei ollut välttämätöntä.
Viranomaisen valitusoikeuden kytkeminen julkisen edun valvontaan ei riittävällä tavalla kata niitä tilanteita, joissa korkeimman hallinto-oikeuden linjaratkaisu olisi tarpeen päätöksen tehneen hallintoviranomaisen ja hallinto-oikeuksien ratkaisukäytännön ohjaamiseksi. Kun lähtökohtana on, että ylimmän oikeusasteen linjaavan ratkaisun saaminen edellyttää asianosaisen valitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ei korkeimman hallinto-oikeuden oikeuskäytäntöä ole mahdollista saada tapauksista, joissa hallinto-oikeuden ratkaisu on ollut asianosaiselle myönteinen.
Esityksessä ehdotetaan myös uutta yleissäännöstä tarkastuksesta, joka olisi katselmusta kevyemmässä menettelyssä toteutettava asian selvittämiskeino. Sitä voitaisiin käyttää vain tosiseikan todentamiseksi.
Oikeudenkäynnin kohtuullista kestoa koskeva vaatimus edellyttää oikeudenkäynnin kohteena olevan asian erityispiirteiden ja prosessin luonteen huomioon ottamista. Merkitystä on muun muassa muutoksenhaun kohteena olevan asian merkityksellä asianosaiselle, sen monimutkaisuudella sekä oikeudenkäynnin osapuolten, tuomioistuimen ja muiden viranomaisten toiminnalla (EIT Sürmeli v. Saksa 2006). Muutoksenhakuun kokonaisuudessaan kulunut aika otetaan arviossa huomioon, ja siihen luetaan myös oikaisuvaatimuksen käsittelyyn käytetty aika. Ihmisoikeussopimuksen 13 artikla edellyttää tehokkaita kansallisia oikeussuojakeinoja, joilla oikeudenkäynnin viivästyminen voidaan estää tai hyvittää. Asianosaisella on oikeus saada valtion varoista hyvitys, jos oikeudenkäynti viivästyy (L oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä, 362/2009).
Ehdotuksen mukaan laissa säädettäisiin myös hallintoriita-asian vireillepanoajasta. Hallintoriita pantaisiin vireille hakemuksella, joka olisi toimitettava hallinto-oikeuteen viiden vuoden kuluessa siitä, kun asia on tullut riitaiseksi. Julkisoikeudellista maksuvelvollisuutta koskeva hakemus olisi pantava vireille viiden vuoden kuluessa sitä seuranneen vuoden alusta, jona maksua on vaadittu tai maksuvelvollisuuden peruste on syntynyt. Ehdotettu viiden vuoden määräaika vastaa verojen ja maksujen täytäntöönpanosta annetussa laissa (706/2007) säädettyä julkisen saatavan vanhentumisaikaa ja perustevalituksen määräaikaa.
Koska suullisessa käsittelyssä kuultavalle voidaan esittää välittömästi kysymyksiä, se on joustava ja nopea tapa selvittää asiaa. Tapauskohtaisesti kuitenkin prosessiekonomia ja oikeudenkäynnin tehokas läpivieminen voivat puoltaa nimenomaan suullisen käsittelyn järjestämättä jättämistä (EIT Elo v. Suomi 2006 ja EIT Pirinen v. Suomi 2006). Molemmissa tapauksissa oli kysymys vakuutusoikeuden ylimpänä asteena ratkaisemista sosiaaliturva-asioista, joiden lopputulos riippui kirjallisista lääkärinlausunnoista (ks. myös EIT Döry v. Ruotsi 2002).