Oikeudenkäyntikulut

Joutuuko Oikeudenkäyntikulut Maksamaan Hakija Jos Syytettä Ei Tule

Oikeudenkäyntikulut Häviäjä

Valitusoikeudesta on erityissäännöksiä esimerkiksi ympäristönsuojelulaissa (527/2014), vesilaissa (587/2011) sekä maankäyttö- ja rakennuslaissa (132/1999), joiden mukaan valitusoikeus voi olla myös esimerkiksi järjestöllä tai valvontaviranomaisella. Ympäristönsuojelulaissa on lisäksi asianosaisen määritelmän sisältävä säännös (43 §), jonka mukaan ennen asian ratkaisemista on varattava niille, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea (asianosainen), tilaisuus tehdä muistutuksia lupa-asian johdosta.

Joutuuko Oikeudenkäyntikulut Maksamaan Hakija Jos Syytettä Ei Tule

Kun muutoksenhaussa hallinto-oikeuden päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen tarvitaan valituslupa, lupa on hallintolainkäyttölain 13 §:n mukaan myönnettävä, jos:

Rikosasian Oikeudenkäyntikulut

Hallintolainkäyttöä koskevat perussäännökset sisältyivät hallintolainkäyttölakia säädettäessä Suomen Hallitusmuotoon, jonka 16 §:ään oli perusoikeusuudistuksessa (laki 969/1995) sisällytetty nykyistä perustuslain 21 §:ää vastaava oikeusturvasäännös hyvästä hallinnosta ja oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä. Tämän perusoikeussäännöksen yhtenä taustana oli Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6(1) artiklan säännös jokaisen oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin riippumattomassa ja puolueettomassa tuomioistuimessa silloin, kun päätetään hänen oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan tai häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä.

Oikeudenkäyntikulunsa Vahinkonaan

Hallintolainkäyttölain nykyiset säännökset täyttävät ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan vaatimukset suullisen käsittelyn järjestämisestä. Ne antavat käytännössä hallintotuomioistuimille mahdollisuuden ottaa tapauskohtaisesti huomioon ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista ilmeneviä seikkoja. Hallintolainkäyttölain säännökset eivät kuitenkaan nykyisessä muodossaan anna asianosaisille ja heidän asiamiehilleen riittävästi informaatiota siitä, millaisissa tilanteissa hallintotuomioistuin voi pitää suullisen käsittelyn järjestämistä tarpeettomana asianosaisen pyynnöstä huolimatta.

Velvoitettava Suorittamaan Oikeudenkäyntikulut

Hallintotuomioistuinten järjestelmää on hallintolainkäyttölain voimassa ollessa kehitetty niin, että alueelliset hallinto-oikeudet toimivat entistä laaja-alaisemmin yleisinä ensi asteen hallintotuomioistuimina. Hallintoprosessiin kohdistuvat vaatimukset ovat kasvaneet ja täsmentyneet. Hallintotuomioistuinten merkitys oikeussuojan antajina on vahvistunut samalla, kun hallinnollinen sääntely on laajentunut ja julkisen hallinnon rakenteet ja toiminnot ovat monipuolistuneet. Myös Euroopan unionin oikeuden tehokas toteuttaminen on osaltaan lisännyt kansalliseen oikeusturvaan kohdistuvia vaatimuksia.

Oikeudenkäyntikulut Maksuaika

Ehdotettu säännös turvaisi nykyistä paremmin samaan asiakokonaisuuteen kuuluvien hallintolainkäyttöasioiden yhtenäisen käsittelyn. Jos tällaisen asiakokonaisuuden käsittelyssä on tarpeen järjestää suullinen käsittely, riittäisi sen järjestäminen vain yhdessä hallinto-oikeudessa.

Omat Oikeudenkäyntikulut

Itsekriminointisuoja on yksi Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä muotoutuneista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin takeista rikosasioissa. Henkilöä ei saa pakottaa tai painostaa todistamaan itseään vastaan tai tunnustamaan syyllisyytensä. Hän voi kieltäytyä kertomasta seikkoja, joilla voisi olla merkitystä vireillä olevassa häneen tai hänen läheiseensä kohdistuvassa rikostutkinnassa. Itsekriminointisuojalla voi olla merkitystä myös hallintoasioiden oikeudenkäynnissä.