Valitusoikeus hallintolainkäyttölain 6 §:n 1 momentissa tarkoitettuna asianosaisena on muutoksenhaussa ylempään oikeusasteeseen myös sillä, joka on esimerkiksi kunnan jäsenenä valittanut ensimmäiseen oikeusasteeseen, sillä ensimmäisen oikeusasteen päätös on tällöin kohdistettu valittajaan.
Osassa maista noudatetaan virallisperiaatetta (inkvisitorinen järjestelmä, esim. Ranska), osassa adversiaalista järjestelmää (esim. Tanska, Iso-Britannia), osassa eräänlaista välimuotoa, joka velvoittaa sekä tuomarin että asianosaiset osaltaan selvittämään asiaa (Ruotsi, Saksa). Viranomaisen asema prosessissa on yhteydessä tuomioistuinjärjestelmän yleisiin piirteisiin: jos erillisiä hallintotuomioistuimia ei ole, hallintoprosessin samastaminen siviiliprosessiin heijastuu asianosaiselta edellytettyyn aktiivisuuteen. Toisaalta esimerkiksi Saksassa on erillisiä hallintotuomioistuimia, mutta käsittely muistuttaa silti siviiliprosessia. Prosessiasetelmaan liittyy myös se, onko näkökulma painotetummin hallinnon oikeudellisessa valvonnassa (esim. Ranska) vai yksilön oikeuksien toteuttamisessa (esim. Saksa, Iso-Britannia).
Hallintolainkäyttölaissa on lähtökohtana, että päätöstä ei saa panna täytäntöön ennen kuin se on lainvoimainen. Päätös voidaan kuitenkin panna täytäntöön lainvoimaa vailla olevana, jos päätös on luonteeltaan sellainen, että se on pantava täytäntöön heti. Täytäntöönpanoon voidaan ryhtyä myös, jos sitä ei yleisen edun vuoksi voida lykätä. Jos asiassa tarvitaan valituslupa, valitus ei estä täytäntöönpanoa, mutta tällöin täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi tai jos korkein hallinto-oikeus kieltää täytäntöönpanon.
Hallintolainkäyttölaki on yleislaki, jota sovelletaan, jollei muussa laissa toisin säädetä. Se sisältää keskeiset säännökset valituksesta ja muista hallintolainkäytön piiriin kuuluvista oikeusturvakeinoista sekä niiden käsittelyssä noudatettavasta menettelystä. Hallintolainkäyttölakia sovelletaan myös kunnallisvalitukseen ja kirkollisvalitukseen siltä osin kuin niiden erityispiirteistä ei säädetä erikseen. Erityissäännökset kunnallisvalituksesta ovat kuntalaissa (419/2015).
Yleissäännös viranomaisen valitusoikeudesta on nykyisin hallintolainkäyttölain 6 §:n 2 momentissa. Sen mukaan viranomaisen valitusoikeus silloin, kun se ei ole asianosaisen asemassa, edellyttää erityissääntelyä tai viranomaisen valvottavana olevaa julkista etua.
Seuraavaksi tarkastellaan lyhyesti joidenkin Suomen järjestelmään vaikuttaneiden maiden (Ruotsi, Saksa, Ranska) sekä selvästi siitä poikkeavien (Iso-Britannia ja Tanska) hallintoprosessijärjestelmiä. Erityisen huomion kohteena ovat hallintolainkäytön järjestämisen muoto, prosessin erityispiirteet, mahdollinen valituslupasääntely tai vastaava menettely, päätöksen tehneen hallintoviranomaisen asema oikeudenkäynnissä sekä oikeudenkäyntikulujen korvaaminen.
Nykyinen ylimääräisen muutoksenhaun järjestelmä ei ole selkeä. Kantelun ja purun edellytykset ovat osittain päällekkäisiä. Lisäksi kantelu sekoitetaan yleisessä keskustelussa hallintokanteluun. Kantelun tarpeellisuus ylimääräisenä muutoksenhakukeinona on syytä arvioida uudelleen.