Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntapalvelu Ensikertalainen

Yhdyskuntapalvelu Kuopio

Ehdollinen tuomio voidaan nykyisin yhdistää myös vankeuteen yhdistelmätuomiona. Rikoslain 58 §:n mukaan tuomioistuin voi päättää, että osa tuomiosta, kuitenkin enintään kuusi kuukautta, voidaan panna täytäntöön vankeutena. Edellytyksenä on, että ehdottoman vankeuden määräämistä pidetään tarpeellisena, mutta tuomitun henkilökohtaiset olosuhteet puoltavat tuomion määräämistä ehdollisena. Ehdolliseen tuomioon voidaan yhdistää myös oheissakko.

Perussäännös kustannusten jakautumisesta kunnan ja Rikosseuraamuslaitoksen välillä seuraamuksen täytäntöönpanon aikana on yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain 12 §:ssä, jonka mukaan yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpano sekä tuomitun elämänhallintaa ja rangaistuksen suorittamista edistävät tukitoimet on sovitettava yhteen. Tukitoimenpiteitä yhteen sovitettaessa kunta vastaa kunnallisten peruspalvelujen kustannuksista, Rikosseuraamuslaitos vastaa yhdyskuntaseuraamuksen täytäntöönpanoon liittyvien toimintojen kustannuksista.

Yhdyskuntapalvelun Keskeytyminen Huumeet

Aikuisten valvonnan säätäminen ehdollisen vankeuden oheisseuraamukseksi merkitsee sitä, että lajinvalintatilanteet ehdollisen vankeuden, sen oheisseuraamusten ja jossain määrin ehdottoman vankeuden ja sen sijasta tuomittavien yhdyskuntapalvelun ja valvontarangaistuksen välillä lisääntyvät.

Yhdyskuntapalvelu Oheissakkona

Rikosseuraamuslaitoksen keskushallintoyksikkö päättää tuomion tai valvontapäätöksen tunnustamista ja valvontatoimen tai vaihtoehtoisen seuraamuksen valvonnan täytäntöönpanoa koskevan pyynnön lähettämisestä toiseen jäsenvaltioon ja suostumisesta toisen jäsenvaltion lähettämän pyynnön täytäntöönpanoon Suomessa. Lain 2 §:n 2 momentin mukaan puitepäätöksessä tarkoitettuja seuraamuksia ja valvontapäätöksiä Suomessa ovat yhdyskuntapalvelu, nuorisorangaistus, valvontarangaistus, ehdollinen vankeusrangaistus ja päätös ehdolliseen vankeusrangaistukseen tuomitun valvonnasta, päätös ehdonalaiseen vapauteen päästetyn valvonnasta sekä päätös valvottuun koevapauteen päästämisestä. Siten myös ehdotettava valvonta kuuluu lain soveltamisalaan.

Maksimi Yhdyskuntapalvelu

Norjassa on viime vuosikymmeninä muutettu yhdyskuntaseuraamuksia aikaisempaa monipuolisemmiksi ja vaativammiksi. Seuraamuksia voidaan yhdistää valvonnallisia ja hoidollisia elementtejä sisältäviksi kokonaisuuksiksi, ja tavoitteena on edelleen laajentaa vankilan ulkopuolella suoritettavien rangaistusten osuutta. Vuonna 2002 otettiin käyttöön sisällöltään vaihteleva yhdyskuntarangaistus (samfunnsstraff).

Mikä On Yhdyskuntapalvelu

Alle 21-vuotiaana tehdystä rikoksesta tuomittu yhdyskuntapalvelu voi pykälän 3 momentin mukaan sisältää lisäksi erityisesti nuorille suunnattuja sosiaalista toimintakykyä edistäviä tehtäviä ja ohjelmia sekä niiden yhteydessä annettavaa tukea ja ohjausta. Tällöin voidaan poiketa edellä mainituista toiminnan määrää koskevista rajoituksista.

Muuntorangaistus Yhdyskuntapalvelu

Norjan rikoslain (straffeloven) kokonaisuudistus tuli voimaan lokakuun alussa 2015.