Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntapalvelu Huumeet

Yhdyskuntapalvelu Kesto

Yhdyskuntapalvelun määräämistä ehdollisen tuomion osana ei lain tasolla ole sidottu vaihtoehtoisen vankeusrangaistuksen pituuteen. Kuitenkin sen käytön edellytykset liittyvät keskeisesti teon rangaistusarvoon. Ehdollinen tuomio ja siihen liitettävä yhdyskuntapalvelu voi tulla kyseeseen vain poikkeustapauksissa, jos rikoksen rangaistusarvo on yksi vuosi vankeutta tai enemmän. Kahdeksan tai kymmenen kuukauden vankeusrangaistuksen katsotaan vastaavan korkeinta tuntimäärää, joka voidaan tuomita yhdyskuntapalveluna.

Suuttumuksen hallinta –ohjelma otettiin käyttöön vuonna 2000. Ohjelma sopii toteutettavaksi sekä yksilö –että ryhmämuotoisena. SUHA-ohjelma on nimensä mukaisesti tarkoitettu rikoksentekijöille, joilla on vaikeuksia suuttumuksen tunteen hallinnassa ja hallinnan puutteesta johtuvaa aggressiivista käytöstä. Osallistujan tavoitteena on oppia tunnistamaan suututtavia tilanteita ja harjoitella erilaisia keinoja itsensä hillitsemiseen. Ryhmämuotoisena SUHA kestää 18 tuntia ja yksilöohjelmana yhdeksän tuntia.

Ehdollista Ja Yhdyskuntapalvelua

Ehdotukset ovat toistaiseksi johtaneet kolmeen hallituksen esitykseen, joista yksikään ei koske ehdollisen vankeuden uudistamista.

Minkä Ikäisenä Yhdyskuntapalveluun

Vastaajat ehdottivat myös uudistuksia ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksia koskevaan lainsäädäntöön. Ehdollisen vankeuden valvonnan mahdollisuutta toivottiin myös 21 vuotta täyttäneille ja mahdollisesti liitettynä yhdyskuntapalveluun. Myös velvollisuutta osallistua toimintaohjelmiin tai tarkempaan uusimisriskin arviointiin esitettiin oheisseuraamuksena yhdyskuntapalvelua suorittaville. Vanhemman ikäryhmän talousrikollisten saamia oheisyhdyskuntapalveluja kritisoitiin ja toivottiin keskittymistä nuoriin.

Yhdyskuntapalvelu Tampere

Merkittävän osan väkivalta- ja omaisuusrikoksista tekevät siis päihdeongelmaiset, monin tavoin huono-osaiset miehet. Rikoskierteestä ja siihen liittyvästä elämäntavasta irrottautuminen on yleensä vaikeaa, jos päihteiden käyttö jatkuu. Tehokas puuttuminen vankien ja yhdyskuntaseuraamuksia suorittavien päihdeongelmiin vähentää uusintarikollisuutta selvästi. Vankeusaikaa ja yhdyskuntaseuraamuksen suorittamista voidaan tältä kannalta pitää myös mahdollisuuksina, koska niiden aikana rikoksentekijän päihdeongelmaa voidaan hoitaa.

Yhdyskuntapalvelu

Päihteiden käyttö ja rikosten tekeminen

Yhdyskuntapalvelut Kotka

Kuntoutus tai avohoito integroitaisiin aikuisten valvontaan siten, että niihin sovellettaisiin lähtökohtaisesti samoja sääntöjä kuin normaalitilanteessa rikosoikeudellisen järjestelmän ulkopuolella. Aikuisten valvontaa koskevalla sääntelyllä ei luotaisi uusia kuntoutuksia tai avohoitoja, vaan ehdotettavaan valvontaan luettaisiin enintään 30 tunnin osalta tällaisen yhteiskunnan normaalipalvelun hyödyntäminen. Sääntely ei loisi valvottaville mitään etusijaa kysymyksessä oleviin palveluihin. Myös aikuisten valvontaan sovellettaisiin kuitenkin muiden yhdyskuntaseuraamusten tavoin lain 12 §:ää, joka koskee Rikosseuraamuslaitoksen yhdessä sosiaali- ja terveysviranomaisten kanssa tapahtuvaa tukitoimien yhteensovittamista. Valvonnan sisältöä koskevaa 60 §:ää täydennettäisiin säätämällä siitä, että edellä mainittu kuntoutus tai hoito voi olla osa aikuisten valvontaa.