Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntapalvelu Mikkeli

Yhdyskuntapalvelun Keskeytyminen Huumeista Ja Seuraukset

Ehdollista vankeutta koskeva perussäännös on rikoslain 56 §:ssä. Jos tuomioistuin pitää vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa tarpeettomana, se lykkää rangaistuksen täytäntöönpanon koeajaksi. Täytäntöönpanosta luopuminen edellyttää, ettei tuomittu tee koeaikana uusia rikoksia. Lisäksi hänen on noudatettava tuomioistuimen asettamia erityisiä ehtoja, jotka voivat koskea esimerkiksi tuomitun valvontaa, asumista, työtä, koulutusta, päihteettömyyttä, päihdeongelman hoitoa tai psykiatrista hoitoa tarvittaessa sairaalassa. Tuomioistuin päättää aina koeajan pituudesta. Koeaika on yleensä korkeintaan kolme vuotta, erityistapauksissa koeaikaa voidaan pidentää viiteen vuoteen. Ehdolliseen tuomioon voidaan yhdistää myös oheissakko.

Yhdyskuntaseuraamuksiin kuuluvat yhdyskuntapalvelu, valvontarangaistus, nuorisorangaistus ja alle 21-vuotiaana rikoksen tehneille ehdollisen vankeuden tehosteeksi tuomittava valvonta sekä ehdonalaiseen vapauteen päässeen valvonta.

Yhdyskuntapalvelu Petos Tuomio

Työryhmä ehdotti lisäksi ehdollisen vankeuden oheisseuraamuksena tuomittavan yhdyskuntapalvelun enimmäistuntimäärän nostamista nykyisestä 90 tunnista 120 tuntiin. Tuntimäärän nostaminen mahdollistaisi nykyistä tuntuvamman rangaistuksen tuomitsemisen erityisesti pitkissä ehdollisissa vankeusrangaistuksissa.

Korvaushoito Ei Ole Este Yhdyskuntapalvelulle

Jos ehdotettavia 21 vuotta täyttäneinä rikoksen tehneiden valvontoja tuomittaisiin vuosittain 800, niiden hinnaksi voisi tulla seuraamusselvitys mukaan luettuna noin 3 000 000 euroa vuodessa (800 x 3750 euroa). Yksittäisen valvontaseuraamuksen hinta on laskelmassa arvioitu jonkin verran korkeammaksi kuin nykyisen nuorten valvonnan sillä perusteella, että suuri osa valvontaan määrättävistä aikuisista todennäköisesti tarvitsisi intensiivisempiä ja monipuolisempia tukitoimia kuin nuoret.

Yhdyskuntapalvelua

Oheisseuraamuksia selvittänyt työryhmä pohti sähköisen valvonnan tarvetta myös ehdotettavassa oheisseuraamuksessa. Sähköinen valvonta on hinnaltaan suhteellisen edullista, ja sen voimakas yleistyminen onkin johtunut osittain vähäisistä kustannuksista vankeusrangaistukseen verrattuna. Samalla on saavutettu vapaudessa suoritettavan rangaistuksen tuomitulle tuomat sosiaaliset, taloudelliset ja psykologiset edut vankeuteen verrattuna. Näin on kuitenkin vain tilanteessa, jossa vaihtoehtona on ehdoton vankeus. Muissa tilanteissa voi olla vaarana seuraamusjärjestelmän aiheeton tiukentuminen sähköisen valvonnan vuoksi. Siksi sähköistä valvontaa tuleekin käyttää vain silloin, kun tuomitulle etukäteen laadittua päiväohjelmaa tai hänen liikkumistaan muuten on syytä suunnitelman noudattamisen varmistamiseksi valvoa. Esimerkiksi paikantava valvonta ilman, että sillä varmistettaisiin jonkin rangaistukseen sisältyvän velvollisuuden toteutuminen toisi järjestelmään valvottavan yksityisyyteen voimakkaasti puuttuvan elementin, jolla ei kuitenkaan olisi varsinaista tavoitetta.

Yhdyskuntapalvelu Tikkurila

Oheissakko voidaan tuomita myös silloin, kun tuomittavan rikoksen rangaistussäännöksessä ei ole säädetty mahdollisuutta sakkorangaistukseen.

Mitä Tarkoittaa Yhdyskuntapalvelu

Yhdyskuntaseuraamusten täytäntöönpanosta annetun lain esitöiden mukaan (HE 215/2014 vp) lähtökohtana yhdyskuntaseuraamuksiin liittyvien toimintojen kustannusten jakautumisessa on vastuun määräytyminen sen mukaan, onko toiminnassa kyse rangaistuksen täytäntöönpanolle asetetun vaikuttavuustavoitteen täyttämisestä vai kotikunnan velvollisuudesta järjestää jäsenilleen laissa säädetyt palvelut ja tukitoimet. Rikosseuraamuslaitos maksaa siis seuraamuksen täytäntöönpanoon sisältyvän toiminnan ja kotikunta puolestaan toiminnot ja palvelut, jotka kuuluvat rikoksentekijälle kuntalaisena. Seuraamuksen täytäntöönpanoon liittyviä toimintoja ovat esimerkiksi erilaisiin rikollisuutta ehkäiseviin ohjelmiin osallistuminen. Kuntalaiselle kuuluvia toimintoja ja palveluita ovat esimerkiksi sosiaali- ja terveystoimen palvelut, kuten terveydenhoidon ja asumista tukevien palveluiden järjestäminen. Päihdehuollon toiminnot voivat kuitenkin olla järjestämisvastuun kannalta ongelmallisemmat. Sosiaali- ja terveydenhuollon peruspalveluiden päihdetyöhön kuuluu perinteisesti päihteiden käytön puheeksi ottaminen, mini-interventio ja tarvittaessa ohjaaminen päihdehuollon erityispalveluihin. Hoidon lisääminen seuraamusten täytäntöönpanossa voi lisätä tarvetta päihdehuollon erityispalveluiden käyttöön.