Hoidollisiin elementteihin rikosoikeudellisen seuraamuksen yhteydessä liittyy laaja kysymysjoukko. Ensinnäkään rangaistusseuraamus ei voi olla pakkohoitoa. Toiseksi rikosoikeudellisen seuraamuksen ratkaisevana perusteena ei voi olla tekijän henkilöön ja terveydentilaan liittyvä seikka. On myös selvää, ettei sosiaali- ja terveyspalvelujen tarjoaminen ole ensisijaisesti rikosoikeudellisen seuraamusjärjestelmän tehtävä. Rikosten tekeminen kytkeytyy kuitenkin niin voimakkaasti sosiaalisiin ongelmiin ja erityisesti päihteiden ongelmakäyttöön, että seuraamusjärjestelmää kehitettäessä on otettava huomioon myös mahdollisuus vähentää uusintarikollisuutta parantamalla rikoksentekijän sosiaalista tilannetta ja sisällyttämällä seuraamuksiin esimerkiksi päihdeongelman lieventämiseen tähtäävää sisältöä.
Uuden aikuisille tarkoitetun valvontaseuraamuksen lisäksi ehdollisen vankeuden oheisseuraamusjärjestelmää ehdotetaan tehostettavaksi siten, että oheisseuraamuksena tuomittavan yhdyskuntapalvelun enimmäistuntimäärä nostettaisiin 90:stä tunnista 120:een. Yhdyskuntapalvelutuntien enimmäismäärän korotus olisi varsin olennainen. Myös tämä vähentäisi ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välistä kynnystä.
Ehdollisia vankeusrangaistuksia tuomittiin alioikeuksissa vuonna 2016 runsaat 12 700. Ehdotettavan 21 vuotta täyttäneiden valvonnan piiriin tulevien määrää on erittäin vaikea arvioida. Kuten esityksen tilastojaksossa 2.2.1 on kuvattu, 21 vuotta täyttäneinä rikoksen tehneitä ehdolliseen vankeuteen tuomittavia rikoksenuusijoita on vuosittain noin 1 600. Samassa ikäryhmässä vähintään kahdeksan kuukauden ehdolliseen vankeuteen tuomittavia ensikertaisia on vuosittain noin 1 000. Tästä yhteensä noin 2 600 rikoksentekijän joukosta arvioidaan lähes joka kolmannen tulevan tuomituksi valvontaan, jolloin ehdotettavia valvontoja olisi vuosittain noin 800. Usein yhdyskuntaseuraamusten käyttö on etukäteen arvioitu selvästi suuremmaksi kuin niiden käyttö tosiasiassa on.
Esityksessä ehdotetaan aikuisten valvonnan ehtojen törkeän rikkomisen mahdollisiksi seuraamuksiksi sekä valvonta-ajan pidentämistä että vankeutta, jonka kesto olisi 4-14 päivää.
Laissa ilmaistuja ehdollisen ja ehdottoman vankeuden välisen päätöksenteon kriteerejä on siis kolme: rikoksen vakavuus, rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys ja hänen aikaisempi rikollisuutensa. Näistä teon vakavuus ja tekijän syyllisyys liittyvät selvästi rikoksen moitittavuuteen. Vakavuutta arvioitaessa kiinnitetään huomiota teolla aiheutettuun vahinkoon ja vaaraan. Mitä vakavampi rikos on ja mitä suurempi rikoksesta ilmenevä tekijän syyllisyys, sitä painavammat syyt puhuvat vankeuden ehdottomuuden puolesta. Aikaisempaa rikollisuutta arvioitaessa voidaan periaatteessa ottaa huomioon kaikki aikaisempi rikollisuus, myös sakkorangaistuksiin johtaneet teot. Käytännössä suurin merkitys päätöksenteossa aiemmalla rikollisuudella on kuitenkin silloin, kun tekijälle on jo aiemmin tuomittu yksi tai useampi ehdollinen vankeusrangaistus, ja on arvioitava edellytyksiä vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen edelleen ehdollisena.
Tarkkojen kustannusvaikutusten esittäminen on vaikeata, koska kyse on uudesta seuraamusmuodosta, jonka käyttäminen jää tuomioistuinten harkittavaksi. Tuomitsemiskäytännön vakiintuminen kestää kokemusten mukaan joitakin vuosia, joten uudistuksen lopullinen kustannusarvio nähdään vasta siirtymäkauden jälkeen. Esityksestä aiheutuvat kustannukset katetaan valtiontalouden kehyspäätösten ja valtion talousarvion mukaisten määrärahojen puitteissa.
Ruotsin järjestelmässä ei ole mahdollista tuomita samasta rikoksesta sekä ehdollista tuomiota että ehdotonta vankeutta. Ehdollinen tuomio voidaan tosin joissakin tapauksissa antaa yhdistettynä oikeuspsykiatriseen pakkohoitoon.